Puheenjohtajan palsta

Tällä palstalla yhdistyksemme puheenjohtaja tarinoi, miettii ja ajattelee ääneen.

4.1.2022: clubin 17. toimintakausi!

Clubimme 17. toimintakausi on pyörähtänyt juuri käyntiin. Kauden 2022 ohjelmaan sisältyy jo totuttuun tapaan kolme pilkkipäivää ja kuusi kalastus-/eräretkeä. Suurin osa retkistä järjestetään Etelä- ja Pohjois-savon maisemissa, mutta kesäkaudella tulemme hyvin todennäköisesti retkeilemään myös Keski-Suomen puolella, tarkan paikan ollessa vielä tätä kirjoittaessa avoin. Joka tapauksessa, tulemme jälleen viihdyttämään teitä retkivlogien muodossa myös tällä kaudella, niin mökki- kuin erämaareissujenkin osalta.

Näiden edellä mainittujen clubiretkien lisäksi suunnitelmissa on aloittaa syksyllä uuden kaksiosaisen elokuvan kuvaukset, mutta niistä myöhemmin tänä vuonna lisää...joka tapauksessa, ne tulevat olemaan "luonnollista" jatkumoa 2017 aloitetulle melontaelokuvasarjalle - mutta millä tavalla, niin se jääköön nähtäväksi!

Itselleni viime kauden mieleenpainuvin tapahtuma, tai virstanpylväs, oli vuonna 2017 aloitetun "The Journey of Legends" -elokuvasarjan päättäminen viimeiseen osaan "This is The End". Sarjaa kuvatiin vuosina 2017, 2018 ja 2021 eri puolilla Pieksämäen hienoja maisemia, joita halkovat kanootti- ja kajakkimelojille sopivat erämaiset jokireitit. Kuvaukset suoritettiin Naarajärven Naarajoella, Jäppilän purolla sekä Virtasalmen Majavareitillä. Noista reissuista jäi kyllä hienoja muistoja, ja niihin on välillä mukavaa palata elokuvien muodossa!

Kiitos kaikille seuraajillemme kuluneesta kaudesta 2021!


#legendsclubjamppa

20.1.2021: vuosi 2020 vierähti vauhdilla!

Vuosi on jälleen vaihtunut, ja katseet ovat tiukasti tulevassa kalastus- ja retkeilykaudessa 2021. Luvassa on jälleen mm. pilkkiretkiä Pieksämäen seuduilla sekä kalastusviikonloppuja Savossa ja Keski-Suomessa - ohjelmassa on useiden aiempien kausien tapaan myös melontaseikkailu, joka järjestettäneen joko touko- tai syyskuussa, vesitilanteesta riippuen. Tuosta melontaretkestä tullaan kuvaamaan elokuvasaagan The Journey of Legends viimeinen osa "This is The End", joka julkaistaan joulukuussa 2021 kauden päättäjäisten yhteydessä.

Jonkin sortin merkkipaaluna voinee pitää myös sitä, että vuosien 2006 ja 2020 välisenä aikana olemme järjestäneet yli 120 clubitapahtumaa! Tapahtumat ovat sijoittuneet ympäri Suomen, mutta 90%:sti retket ja seikkailut on järjestetty Etelä- ja Pohjois-Savon takamailla. Tästä on hyvä jatkaa kohti 200 tapahtuman merkkipaalua!


#legendsclubjamppa

3.1.2020: juhlakautemme 2020!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä kun aloitimme yhteisen kalastus- ja eräretkeilyn. Vuodet ovat vierineet nopeasti, eikä ajankulkua ole edes huomannut! Jäsenistömme on kasvanut hiljalleen yhteisten ystävien myötä, ja tällä hetkellä rivistössä on toistakymmentä miestä. Näihin menneisiin vuosiin on mahtunut paljon tapahtumia ja yhteisiä reissuja, kaiken kaikkiaan jo pitkälti toistasataa. Vuosina 2006-2016 toiminta pohjautui hajanaisemmin yhteisen tekemisen ympärille, mutta vuodesta 2017 alkaen toimintaamme tuli mukaan uusia tuulia rekisteröidessämme virallisesti yhdistyksen Legends Club ry. Tämän myötä aloitimme myös erilaiset yhteistyöprojektit kumppaneidemme kanssa, ja tällä tavoin mentäneen vaikka sitten seuraavat 15 vuotta!

Kausi 2020 tulee olemaan viime kausien tapaan hyvin aktiivinen. Avajaisia vietämme tammikuun puolivälissä juhlallisissa merkeissä Rukalla, jossa järjestetään samanaikaisesti kansainvälistäkin huomiota saanut Polar Night Light Festival. Tapahtuma valaisee koko Ruka-tunturin ja kylän nyt jo neljättä kertaa. Lisätietoa tästä tapahtumasta löytyy osoitteesta https://www.ruka.fi/lightfestival.

Kauden pilkkiretket tulevat suuntautumaan Pieksämäen ja Siilinjärven seutuville, ja niistä jokaisesta tullaan tekemään vlogitaltioinnit videoiden muodossa. Toukokuussa jäiden lähdettyä kuvaamme The Journey of Legends -elokuvasaagan viimeisen osan Pieksämäen ja Suonenjoen rajamailla. Elokuva tullaan julkaisemaan Youtube-kanavallamme joulukuussa 2020.

Tulevan kesän ja syksyn kalastus- ja eräretkiä järjestämme mm. Sotkamossa, Suonenjoella, Rautavaaralla, Jyväskylässä, Pieksämäellä ja Mikkelissä. Osa retkistä tulee olemaan aitoja telttareissuja, kun taas osan reissuöistä saamme viettää kovan katon alla. Kauden retkien osalta kohokohdiksi nostaisin retket Tiilikkajärven kansallispuistoon ja myöhäissyksyn jalokalajahdin Puulavedellä. Syksyllä aloitamme kuvaamaan myös uutta elokuvasarjaa, jossa ensimmäisenä "tapahtumapaikkana" on Pieksämäellä sijaitseva Vedenjakajareististö.

Aika paljon on siis luvassa, pysyhän kuulolla!


#legendsclubjamppa

13.2.2019: uusi kausi & puolitutut kujeet!

Yhdistyksemme 14. toimintavuosi on pyörähtänyt käyntiin odotetuin seremonioin: virallisia kauden avajaisia vietettiin tammikuun loppupuolella Nilsiän Tahkovuoren juurella. Viikonlopun ohjelmassa oli mm. laskettelua, keilailua sekä biletystä Piazzassa retroperjantain tahdissa! Avajaisviikonlopusta aletaan hiljalleen olla selvitty, ja onkin aika kurkistaa mitä alkanut kausi tuokaan tullessaan...

Varsinainen kausiohjelma alkaa totuttuun tapaan helmikuun pilkkiviikonlopulla, johon tosin tänä vuonna lisämausteensa tuo saunominen Joulun pyhinä rakennetussa jääsaunassa. Kokemus on monille eka kerta, eikä lämminhöyryiset löylyt tule varmasti jättämään ketään kylmäksi! Jälkilöylyjä nautitaan maaliskuun alkupuolella yhdistyksemme sääntömääräisessä kevätkokouksessa, joka järjestetään maankuulussa Tuurissa, ja tarkemmin ottaen Tuurin Onnentähti-hotellissa. Tarkoituksenamme on samaan syssyyn kierrellä myös kyläkaupalla, ja shoppailla tarviketta tulevaa avovesikautta silmällä pitäen. Useina vuosina kyläkaupalta on matkaan tarttunut aina vuoden käytetyimmät eräkamppeet!

Maaliskuun pilkkiviikonloppu on tänä vuonna ensimmäistä kertaa yli yönmittainen: rakennamme Pieksämäen Vilhulaan armeijatyylisen leirikylän, jonne nousee mm. puolijoukkueteltta. Tuona viikonloppuna voimme siis muistella luontevissa tunnelmissa armeija-aikoja öisine hälytyksineen ja kamiinamakkaranpaistoineen ;)

Kauden 2019 avovesikausi alkaa toukokuussa Pieksämäen Mataramäen korpiseuduilla, jossa vietämme kalastuksentäyteisen retkiviikonlopun. Toukokuun viikonlopun yhteydessä tavoiteena on myös esitellä clubin uusin retkiauto (Subaru Outback 2.5 "Legends Club -edition"), jota rakennetaan kevään kuluessa usean eri yrityksen toimesta. Autokokoelmamme saa näin vahvan japanilaislisän, kun Subbe liittyy jo aiempien menopelien Suzuki Vitaran sekä Honda HR-V:n joukkoon!

Mutta eipä tämän enempää vielä tässä kohtaa! Alla olevasta "What's coming this year" -kuvasta saat yhdellä silmäyksellä käsityksen alkavan kauden ohjelmastamme - luvassa siis mielenkiintoista materiaalia myös SOME-kanaviemme puolella, joten laitahan tilimme seurantaan ;)


#legendsclubjamppa


4.8.2018: loppukauden ohjelmaa!

Eletään jo elokuun alkupuolta, mutta superlämmin kesä sen kun vaan jatkuu! Eittämättä koko clubihistorian kuumin kesä takana! Erittäin lämpimistä säistä huolimatta alku- ja keskikesän retki- ja kalastusviikonloput ovat olleet menestyksiä sillä kalansyönti on ollut hyvä - pelkästään heinäkuussa yhden vuorokauden aikana veneisiin nostettiin viiden jäsenemme toimesta yhteensä 50 kalaa (35 haukea, 8 kuhaa ja 7 ahventa), ja kaiken kruununa #legendsclubhessu nallitti clubin 11-vuotishistorian suurimman haukimamman veneeseen - 8,5 kg! Heinäkuun retkivlogi julkaistaan elokuun alkupuolella, luvassa siis kalastuksen mutta myös säätilan puolesta hyvin mielenkiintoinen pätkä. Tuolle retkiviikonlopulle sattui nimittäin yksi kesän harvoista rankkasateista!

Kausi 2018 etenee nyt niin, että elokuun puolenvälin paikkeilla vietämme retkiviikonloppua keski-Suomen maisemissa, Saarijärven & Äänekosken seutuvilla. Tuolloin luvassa perinteisen järvikalastuksen lisäksi myös fisustelua virtaavan veden äärellä. Syyskuun kalareissulla suuntaamme Pieksämäen seuduille, ja silloin käytössämme on yhdistyksemme uusinta kalustoa: Can-Am Outlander Pro -traktorimönkijä. Kalustolisäyksen myötä yhdistyksemme solmi noin puolentoista vuoden mittaisen yhteistyösopimuksen Suomen parhaimman BRP-jälleenmyyjän, J & J Loukko Oy:n, kanssa. Voit tutustua uuteen Outlander-mönkijään Youtube-kanavallamme josta löytyy vlogi nimeltä "Delivery Day".

Syyskuun loppupuolella luvassa jälleen se kauden odotetuin retki, ja elokuvausreissu "The Journey of Legends - Jäppilä Wilderness". Kuten jo nimikin sen kertoo, tämän vuoden melontaelokuva tullaan kuvaamaan pääosin Pieksämäen Jäppilässä, mutta osittain myös Joroisten Maavedellä. Edessä tuntematon jokireitti, ja tapahtua voi jälleen kerran mitä vain! ;) Kannattaa osviitaksi käydä tsekkaamassa viime vuoden melontaelokuvamme Youtuben puolelta...

Kauden viimeistä retkiviikonloppua vietämme lokakuun puolella Suonenjoen ja Pieksämäen rajaseudulla sijaitsevalla erämaajärvellä. Aiempina kausina olemme lokakuun retkien osalta tyytyneet aina päiväreissuun mutta tällä kertaa luvassa on koko syysviikonlopun mittainen retkimittelö! Toivottavasti sääherra muistaa meitä vaihtelevin ja haastavin kuvausolosuhtein!


#legendsclubjamppa


26.4.2018: pilkkikamat kesävarastoon!

Vuosi 2018 on edennyt siihen pisteeseen ettei järvenjäille ole enää mitään asiaa. Menneen kauden pilkkireissuista päällimmäisenä mieleen jäivät erinomaiset auringontäyteiset päivät, eikä kohdalle sattunut tällä erää ainuttakaan lumen- tai rännänsekaista mylläkkää. Helmi-/maaliskuun pilkkireissuilla jäsenistöä tosin koetteli paikoin napakaksikin laskenut lämpötila (-24 astetta), joka sai ne herkimmät miehet pysyttelemään visusti lakanoiden välissä, takkatulen äärellä. Kaiken kaikkiaan pilkkikausi oli kuitenkin sangen onnistunut!

Kauden pilkkisaaliista täytyy nostaa esiin yksi hyvin yllättävä havainto: särkikalat loistivat poissaolollaan, ja useina vuosina runsain mitoin jäille nostettua särkeä ei tänä vuonna saatu yhtä poikkeusta lukuunottamatta laisinkaan. Pitkälti tästä syystä johtuen myös iskukoukut jäivät vähälle käytölle, eikä ahvenet täkykaloina toimineet särkikalojen lailla. Ylipäätään kauden Ismete-saalis jäi vähäiseksi, mutta kokemusta sen sijaan tuli roppakaupalla.

Kausi etenee, ja seuraavaksi retkeilemme toukokuun puolenvälin tienoilla Etelä- ja Pohjois-Savon rajamailla Joroisissa. Luvassa upeita maisemia, telttamajoitusta ja kenties raivokkaasti syöviä kudunjälkeisiä haukimammoja! Joten, pysyhän kuulolla, "Fishing and Outdoor Vlog 5" tulossa pian!


#legendsclubjamppa


22.2.2018: miltä näyttää vuosi 2018?

Kuluva vuosi on edennyt kovaa vauhtia kohti kevättä, ja kauden avajaisviikonlopustakin Himoksella on kulunut jo yli kuukausi! Ensi viikon aikana Youtube-kanavallamme julkaistaan tuon Himos-viikonlopun videokooste - luvassa mökkeilyä, alppicurlinkia, retkiluistelua ynnä muuta. Viikonlopun rientoloihin osallistui kymmenen jäsentämme, ja meno oli kyllä sen mukaista!

Tässä kohtaa, ja ennen kauden 2018 ensimmäistä pilkkiretkeämme, voisin lyhyesti kertoa vielä tämän vuoden ohjelmastamme. Tulemme järjestämään jälleen aiempien vuosien tapaan päivänmittaiset pilkkiretket helmi-, maalis- ja huhtikuussa. Nämä kaikki retket tulevat suuntautumaan Savoon, Pieksämäen ja Suonenjoen syrjäseuduille. Pilkkiretkiltä julkaistaan videokoosteet sitä mukaa kun editoinnit on saatu pakettiin, eli vlogimateriaalia olisi jälleen luvassa.

Toukokuussa järjestämme viikonlopun kestävän erä- ja kalastusretken pienelle Etelä-Savolaiselle erämaajärvelle, kun
taas kesäkuussa retkiviikonloppua vietetään mökkitunnelmissa Itä-Savon suurilla ulapoilla. Heinäkuussa suuntaamme jälleen telttojen kera erämaahan, ja tutustumme keskisuuren sisämaajärven kala-antiin. Elokuun osalta retkiviikonloppu tulee todennäköisesti olemaan vuoden värikkäin, sillä tuolloin retkeilemme Keski-Suomessa suurten järvien ja virtaavien koskien äärellä. Tiedossa tuona viikonloppuna on sekä järvi- että koskikalastusta, mökkimajoitusta ja nopeita siirtymiä.

Syksylläkin puuhaa riittää aiempien vuosien tapaan mukavasti: luvassa pari retkiviikonloppua Savon erämaajärvillä & salomailla, ja kauden kohokohtana jälleen melontaelokuvan kuvaukset syys-/lokakuussa. Tällaisesta melontaretkestä on muodostunut vuosittainen huipentuma, jolloin olemme ennakkoluulottomina pakanneet kamat kasseihin ja hypänneet virran vietäviksi. Tänäkin vuonna melontareitti tulee olemaan kaikille uusi, ja ennestään tuntematon. Luvassa varmasti ikuistoinen keikka! Viime vuoden melontaelokuvan, "The Journey of Legends - Through The Unknown", voit katsoa Youtube-kanavaltamme.

Sellaista siis tiedossa tänä vuonna!


#legendsclubjamppa


12.2.2018: kotisivumme on vihdoin avattu!

Parin kuukauden työstämisen jälkeen yhdistyksemme kotisivut on nyt vihdoin avattu. Eri sosiaalisen median kanavien käyttämisestä huolimatta koen perinteisten kotisivujen olevan edelleen paras kanava esitellä toimintaamme ja kertoa tarinaamme. Pyrimme pitämään nämä sivut mahdollisimman simppeleinä ja helppolukuisina, keskittyen ajankohtaisten asioiden uutisoimiseen. Sivuilta löydät myös palan historiaa ja tarinaamme sekä tietoa yhteistyökumppanuudesta.

Instagram-tililtämme löytyvästä laajasta kuvagalleriasta johtuen jätimme kuvaosion kotisivuiltamme kokonaan pois. Videoitakaan ei tulla kotisivuillamme näkemään sillä näiden katseluun Youtube-sovellus on mitä mainioin. Etusivulta löydät kuitenkin lyhyen esittelyvideon, jota katsoessasi pääset näkemään sielunmaisemaamme hivenen lähempää.

Tätä kirjoitellessani kevät on ottanut jo ensiaskeleensa, ja kauden 2018 ensimmäinen pilkkiretki on jo lähellä. Tuolloin suuntaamme yhdeksi päiväksi Etelä-Savon salomaille, pienen erämaajärven jäille ahvenjahtiin. Pysytään kuulolla, ja palaamisiin!


#legendsclubjamppa